Meistä

Kiinteistöemännät sai alkunsa, kun olin pitkään miettinyt isännöinnin ongelmia. Miksi hintoja on niin vaikea avata julkisesti. Miksi moni asiakas puhuu ongelmista tiedonsaannin ja isännöitsijän tavoitettavuuden kanssa, vaikka niiden pitäisi olla ihan sitä perushommaa. Ruohonjuuritason suorittamista. Tuntui, että alalla oli parannettavaa paljon.

Rakentelin laskelmia, hahmottelin prosesseja mielessä. Mistä hyvä isännöinti koostuu. Mitkä ovat lain vaatimukset, mitkä asiakkaan odotukset. Mitä vaaditaan, jotta asiakas kokee saavansa ajantasaista tietoa ja hyvää palvelua. Eikä pelkästään koe saavansa, vaan myös saa.

Näin lähtivät rakentumaan raamit, joiden ympärille Kiinteistöemännät luotiin:

Lisäksi piti myös taata, että isännöitsijällä riittää aikaa ja energiaa siihen arkiseen asiakaspalveluunkin. Ihan niiden tavallisten ja välillä epätavallistenkin ongelmien ratkaisuun. Osaaminen piti pystyä keskittämään ja löytää hyvät yhteistyökumppanit, jotka tuovat toimintaan lisäarvoa ja ottavat koppia asioista.

Oli selvää, että talouden, hallinnon sekä toiminnanohjauksen tulee olla mahdollisimman tehokkaasti keskitetty yhteen ohjelmistoon. Tässä Hausvise tuntui ylivoimaiselta kandidaatilta, sillä se vastasi niin moneen tarpeeseen:

Monta asiaa osui jo maaliin Hausvisen avulla, mutta lisäksi tarvittiin kumppaniksi ja toiminnan kulmakiveksi hyvä tilitoimisto. Kirjanpito hoituukin meillä sujuvasti Festumilla, joka tarjoaa laajaa taloyhtiöiden kirjanpidon osaamista sekä tuntee Hausvisen kuin omat taskunsa.

Tällä hetkellä paukkuja laitetaan palvelukehittämiseen, jotta pääsemme aloittamaan peruspuurtamisen uusien asiakkaidemme kanssa 1.1.2025 alkaen. Muutaman pilottiasiakkaan paikka on avoinna jo tälle syksylle edullisemmalla hinnalla (-50%).

Pienemmät taloyhtiöt ovat Kiinteistöemäntien vahvuus ja hinnastommekin on laadittu sen mukaisesti. Sähköisten työkalujen avulla pystymme tarjoamaan palvelua valtakunnallisesti. Vaikka olisimme fyysisesti kaukana taloyhtiön sijainnista, haluamme silti olla lähellä asiakasta ja helposti tavoitettavissa.

Otathan yhteyttä, mikäli Kiinteistöemäntien palvelumalli ja hinnoittelu tuntuu mukavalta.
Tämän vuoden aikana solmituille asiakkuuksille tarjolla tyytyväisyystakuu -> vuoden ajaksi irtisanomisaika vain 1kk (normaalin 3kk sijaan).

Mukavaa syksyä ja toivottavasti tavataan!


Essi Leminen
Toimitusjohtaja, isännöitsijä
Kiinteistöemännät Oy